Dr. Hammer Inc. on kolmen häiriintyneen veljeksen bändi Pieksämäeltä. Veljesten mukaan rautateiden risteyspaikkana tunnettu Pieksämäki suorastaan velvoittaa soittamaan rock´n rollia…
Kolmikosta Markku on toiminut musiikin parissa pisimpään, 1990-luvun alusta. Marko tuli mukaan kuvioihin vuonna 1996 ja Matti vuonna 1998. Ennen kuin veljekset alkoivat soittaa yhdessä, Markku ehti vaikuttaa muun muassa yhtyeissä The Kehonrakentajat, Wart Hog, Grizzly Owl ja Tap Jelly Blues Band.
Ensimmäinen veljesten yhteinen sekoilu oli Kiss-tribuutti Gods Of Thunder, joka heidän mukaansa oli paras mahdollinen oppikoulu yhdessä soittamiseen. Seuraava tribuuttikokeilu oli itseään Motörheadia soittava Motörheadache.
Vuosien varrella oli ehtinyt karttua myös omia sävellyksiä, joista piti aikanaan koostaa demonauha. Nauhoitukset hoidettiin soittokämpällä ja valmiille tuotokselle annettiin nimi 1942.
Nyt onkin sitten vuorossa ensimmäinen pitkäsoitto, jonka julkaisee veljesten oma levymerkki DHI Productions. Esikoislevy, Death From Above näkee päivänvalon maaliskuussa pitkien nauhoitussekoilujen ja useiden hermojen menettämisen jälkeen…

Eli tässä sitä nyt ollaan. Ja uutta materiaalia jo suunnitellaan…

IN ENGLISH...